Pää kiinni, köyhä kirjailija

Viime talvena kollega kirjoitti köyhyydestä kulttuurialan julkisena salaisuutena. Kirjailijan tekemä havainto oli tiivistettynä tämä: taiteilijuuteen tai kirjailijuuteen liitetään julkisessa keskustelussa jokin hohto, johon rahattomuus tai köyhyys eivät sovi. Kirjoituksesta seurasi luonnollisesti keskustelua eri taiteenalojen ihmisten keskuudessa, monet havainnot olivat yhteisiä. Mieleeni on jäänyt myös se, kun käsikirjoittaja kertoi osallistuneensa ensi-iltaan viimeisillä rahoilla ostetussa mekossa, jotta kukaan ei pääsisi luulemaan häntä häviäjäksi tai epäonnistuneeksi.

Kun ihminen tulee esiin luovan työnsä kautta, siihen ei haluta liittää köyhyyden stigmaa, sillä se halventaisi itse työtä. Vaikka näillä kahdella asialla ei olisi mitään tekemistä toistensa kautta.

Sitten ovat internetin keskustelupalstat ja Facebook. Taannoin törmäsi kollegan kirjoituksen herättämään keskusteluun uudelleen. Nyt valitettiin, että kultturialan ihmiset katsovat oikeudekseen saada toimeentuloa, vaikka kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan heidän työtään. Oikeastaan ei sanottu edes näin, vaan kirjailijoita verrattiin suoraan elätteihin ja loisiin.

Keskustelussa otettiin annettuna, että kirjailija pyrkisi elämään työstään saamillaan tekijänpalkkioilla. (Viimeisen kerran: myyntituloja saa kustantaja, joka maksaa kirjailijalle tekijänoikeuskorvauksia, joihin siis rojaltit lukeutuvat.) Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Suomessa on vain muutama kirjailija, joka elää kirjojensa tekijänoikeustuloilla. Tuntemieni kirjailijoiden ammatteja ovat mm. kustannustoimittaja, varastopäällikkö, koulupsykologi, vapaa toimittaja, kotiäiti, työtön.

Hetkinen. Työtön kirjailija? Mikä sellainen kuvittelee olevansa? Tämä hampuusi luulee olevansa kirjailija ja taiteilija, vaikka vastaanottaa tukea yhteiskunnan varoista? Pois sellainen.

Eli toinen asia, mitä keskustelussa ei hahmoteta on, että kirjailijoita on meillä kaikista tuloluokista, siis ihan kaikista. On köyhiä, keskiluokkaisia ja muutamia rikkaitakin. Ongelma on, että kaikilla muilla on lupa ja oikeus tehdä luovaa työtä ja julkaista ajatuksiaan paperilla. Vain köyhällä tai työttömällä ei, koska siis kamoon kirjailijuus, sehän on jotain hienoa ja keskiluokkaista, ei sitä ole tarkoitettu rahvaalle.

Mutta leikitäänpä hetkeksi keskustelussa esiintyneen ajatuksen mukana. Meillä on keskustelija A, kutsukaamme häntä vaikka Stadin Viherliljaksi ilmaistaksemme hänen todennäköisen asuinpaikkakuntansa, ammattistatuksensa, liberaalin ajatusmaailmansa sekä ikäluokkansa. Hän argumentoi seuraavaa: jos kirjailija saa kuukauden tulon vuoden työstä, miksi vaivautua?

Miksi lukijoidenkaan pitäisi vaivautua? Kuukauden mediaanitulo 2000 euroa on nimittäin se summa, jonka kirjailija tällä hetkellä saa nimenomaan tekijänoikeuskorvauksista. Tämän verran on siis keskimäärin maksettu kirjoista, jotka ovat kirjaston hyllyillä, kirjakaupoissa, ihan tavallisten ja tunnettujenkin kotimaisten kirjailijoiden nimikkeistä. Vain aivan harvat teokset yltävät huomattavaan myyntiin.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, koska suurin osa kirjalijoistamme todella työskentee myös muissa ammateissa. Totuus on (ja tässä puhuu keskustelija B eli minä!) että tällä hetkellä parhaat edellytykset kirjailijan ammatissa toimimiseen on sellaisella ihmisellä, jonka lapset ovat jo aika isoja, jolla on keskiluokkainen ammatti josta hän saa kuukausipalkkaa ja josta hän voi tarvittaessa jäädä palkattomalle vapaalle apurahan osuessa kohdalle. Toiseksi parhaat edellytykset ovat ammattitaitonsa ja asiakassuhteensa vakiinnuttaneilla freelancereilla. Ja niin edelleen.

Keskustelija B on siis kirjailija siinä missä häntä enemmän tai vähemmän luetut kollegansakin. Hän tulee tällä hetkellä työllään toimeen. Kun puhutaan rahasta, hänellä on enemmän tilaa ja puheoikeutta kuin alkuperäisen köyhyyskirjoituksen kirjoittajalla. Sillä jos ei mikään muu niin ainakin tämä pointti tulee keskustelussa alleviivatuksi, moneen kertaan: köyhän taiteilijan on vastedeskin pysyttävä piilossa, nöyränä ja hiljaa, jotta hän ei joutuisi kuulemaan ilkkuvia mitäsläksit- ja vittuilukommentteja. (Mistä tämä viha ja katkeruus taiteilijoita kohtaan muuten edes kumpuaa? Onko se suomalainen erityispiirre?)

Mutta palatkaamme aiheeseen. Keskustelijamme Viherlilja siis ehdottaa, että nämä kaikki kirjailijat jotka eivät täytä edellytyksiä elättää itsensä työllään, kirjallisuuteen liittyen tai muulla työllä, saisivat lätkäistä hanskat tiskiin. Palaamme aivan ensimmäiseen argumenttiin: mikä oikeus on ihmisellä saada toimeentuloa, jos hän ei tee työtä.

Nythän on niin, että on lama. Sanomalehdestä saamme lukea, miten työkkäri "koventaa" asennettaan työnhakijoihin. Työpaikkoja on määrätyn ajan jälkeen löydyttävä, niitä on työnhakijan taiottava ilmasta, tai hänen on ilmoittauduttava työvoimapoliittiseen koulutukseen, tai opiskelijaksi. Jäljelle jäävät, ne jotka eivät täytä ehtoja tai jotka syystä tai toisesta pysyttelevät työmarkkinoiden ulkopuolella. He ovat yleensä köyhiä.

Eli näin meillä on keskustelija C, pienituloinen kirjailija maakunnasta, jolla on historiassaan työttömyyttä sekä vakavia terveysongelmia. Hänen tulonsa vaihtelevat pienistä naurettaviin. Hänellä voi olla perhettä tai muita hoidettavia. Ei auta, että moni kirjailija (myös maakuntakirjailijat B ja C) yrittää elättää itsensä freelancerina tai toimittajana. Tämäkin ala on vaikeutunut avustajasopimusehtojen huonontumisen, kilpailun ja media-alan kurjistumisen myötä.

Tosin Viherliljallamme on tähänkin ratkaisu: hankkikaa työtä, josta maksetaan. Tietysti. Nuorena ihmisenä on vaikea hahmottaa tätä vaikeutta, että varmankin keskiluokkaisen työpaikan voivat yt:t, alan murros tai vaikka sote-uudistus viedä alta, sitä ei ihminen (työntekijä, kirjailija, taiteilija) itse voi valita. Kaikki ei aina mene niin kuin opiskeluaikana kuvittelisi, tai vaikka kuinka uskoisi, ettei itse koskaan esimerkiksi sairastu. (Tai hanki lapsia, jotka voivat sairastua, sekin voi olla kaukana nuoren horisontista.)

Joka tapauksessa olemme päässeet ajatusleikissämme siihen kohtaan, jossa keskustelija C on siivottu pois paitsi keskustelusta, myös kirjallisuuden piiristä. Tiukennamme vielä ehtoja ja toteamme, että vain ne jotka onnistuvat tekemään taidetta ruikuttamatta edes ajoittain tilanteensa vaikeudesta saisivat luopua leikistä. Nyt alkaa karsinta: lähtevät väsyneet, työn ja perheen välissä taiteilivat isät, alkoholisoituneet sinkkunaiset, ylityöllistetyt työpaikkojensa vastuunkantajat, provisiopalkalla työskentelevät puhelinmyyjät ja vuorotyöläiset ihan muuten vain. Ja niin edelleen.

Keitä meille jää? Millainen on suomalainen kirjallinen kenttä, jossa keskiluokkainen kirjailija saa puhua, mutta köyhän on pidettävä päänsä kiinni? Millaisista ihmisistä kirjoitetaan, millaiset elämänpiirit tallentuvat kirjallisuuteen? Meille jäävät Riikka Pulkkisen keskiluokkaisten henkilöiden ihmissuhteista kertovat romaanit, Sofi Oksasen lähihistoriaan sijoittuvat romaanit sekä joitakin dekkareita ja historiallisia romaaneja. Ei lyriikkaa, ei lyhytproosaa. Nykypäivään sijoittuvista kertomuksista putoavat pois vähäväkisten ja köyhien tarinat, sillä paitsi että niitä ei haluta kuulla ei ole myöskään ketään niitä kirjoittamassa, koska ääni ja sananvapaus kuuluvat vain keskiluokalle ja voittajille.

Ja tämä on minulle, keskustelijalle B joka edes jollakin tavalla kokee suomalaisen kirjallisuuden omaksi asiakseen, se kaikkein tärkein havainto. Myös Suomeen mahtuu monenlaisissa elämänpiireissä asuvia ihmisiä. Meitä on paljon enemmän ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä kuin monen helsinkiläisen liberaalivihreän media-alan "nuoren ammattilaisen" horisontista ehkä hahmotetaankaan. Terveisiä Kehä III:n sisäpuolelle: ei ole häpeä eikä vamma olla köyhä. Asia on yhteinen, kansallinen ja Euroopan laajuinen.

Sillä nyt ovat käynnissä kaiken kukkuraksi Euroopan parlamentin vaalit. Olen lauantaina lähdössä kymmeneksi päiväksi Unkariin, maahan, jossa köyhiä ja pettyneitä riittää, jossa Viherliljan kaltaiset itsevarmat ammattilaiset nauretaan paskaisenkyynisesti katuun. Maahan, jossa tästä huolimatta arvostetaan kieltä, kulttuuria, kääntämistä ja ennen kaikkea kirjallisuutta. Ennen matkaa pitäisi käydä äänestämässä, jos meinaa mennä. Arvatkaapa, miten paljon tällä hetkellä huvittaa?

Haistakaa paska vihreät, oikeisto ja vasemmisto ja kaikki muutkin puolueet. Kirjailijana, suomalaisena ja eurooppalaisena en voi olla tekemättä muutakaan johtopäätöstä: köyhää ei halua kuunnella kukaan.