Tuesday, April 23, 2013

Luettuja & koettuja

Vaskikirjat on julkaissut suomeksi Michael Moorcokin klassikkoseikkailun Ilmojen sotaherra vuodelta 1971. Teoksen on suomentanut Laura Nieminen. Aikamatkatarina on asetelmaltaan vinkeä, sisäiskertomuksen sisäiskertomus. Kapteeni Oswald Bastable palvelee ratsuväessä Intiassa 1900-luvun alussa. Uskomattoman tapahtuman johdosta hän päätyy vuoteen 1973, siirtomaavaltojen hallitsemaan maailmaan, jota maailmansodat tai vallankumoukset eivät ole päässeet heilauttamaan.

Paitsi viihdyttävä seikkailu, Moorcockin teos on viktoriaanisilla ideoilla leikittelevän steampunk-genren edelläkävijä. Steampunk on herättänyt yhä enemmän kiinnostusta myös Suomessa ja onkin hyvä, että tämä merkkiteos saatiin suomeksi. Suomennos on laatutyötä ja kevyt ja notkea pokkari palvelee erityisesti matkalukemisena. Välillä voi nostaa katseensa kirjasta ja tiirailla alla lipuvia maisemia ilmalaivan ikkunasta...eikun....

---

Luin myös Juhana Pettersonin esikoisromaanin Sokerisamurai (Into). Lukiolaistyttöjen ja pop-musiikin maailmaan sijoittuva kirja on asetelmaltaan kiinnostava, mutta lesboseksifantasiat tuntuivat...niin, fantasioilta, eivät elävien, todellisten henkilöiden kokemuksilta. Ennen muuta viihdyttäväksi tarkoitettu teos latistuu, kun päähenkilöt, "lesboseksiä" harrastavat Lumi ja Stella harrastavat nimenomaan "lesbo"seksiä, eivät seksiä, ihmisinä. Kuvaavaa on, että naisten välisessä seksissä naisen sukuelintä ei kuvata millään tavalla, sitä ei kutsuta edes nimeltä pilluksi tai vituksi tai miksikään, "sitä" ei ikäänkuin ole. Miespuolisten sivuhenkilöiden elimet sentään nimetään ja munan ulkonäköä kuvaillaan. Seksikohtaukset ovat niin olennainen osa kirjaa että tämä on vakava puute. Juonen köykäisyydestä huolimatta kirja on mukaansatempaava ja sisältää hauskaa tajunnanvirtaa.


---

Kävin yhdeksän vuoden tauon jälkeen oopperassa. Kansallisoopperassa menee kahden pienoisoopperan ilta, Siniparta ja Pajatso. Sain lipun julkkarilahjaksi Linnunpainosta siskoiltani, juuri Bela Bartokin oopperan libretto oli innoituksenani kun kirjoitin romaanin sisäiskertomuksen tuhoontuomittua rakkaustarinaa. Siniparran musiikki on loistava, mutta näyttämällepano oli jo niin hieno uskomattomine illuusioineen että se alkoi jossakin vaiheessa tuntua liialliselta. Samoin tuntui, että teos ei edes oikeastaan sovi oopperassa esitettäväksi, koska päällekäyvä orkesteri hukuttaa naisen äänen alleen välillä kokonaan. Mikä on tarinaan nähden kuvaavaa, mutta konserttisalissa laulajatar sentään seisoo orkesterin edessä eikä yritä huutaa sieltä takaa.

Pajatson toteutus sen sijaan oli täysosuma. Ohjaus oli todella sujuva ja rento. Kuorolaiset lauloivat tavallisissa vaatteissa, osa suunniilleen plareista. Kommentti oopperan budjettileikkauksiin? Räikeät lavasteet ja yliampuva huumori sopivat teokseen paremmin luin hyvin. Ai niin, kaikki laulajat molemmissa esityksissä olivat aivan erinomaisia.

----

Huomenna tuulet voimistuvat -antologia on siis nähnyt päivänvalon ja maanantaiset virtuaalijulkkarit Facebookissa sekä eilinen Kirjan ja ruusun päivän tapahtuma Pienessä kirjakaupassa Tampereella onnistuivat hyvin. Kirjailijoita tapahtumissa ja haastatteluissa kuunnellessa tulee kuitenkin joskus mieleen seuraavanlaista: Voisiko ajatella, että novelli tai romaani ei mene pilalle siitä, että sen teemoja tai henkilöitä hieman avaa kiinnostuneille? Usein kuulee sellaista, ettei kirjailija oikein halua paljastaa tekstistä oikein mitään, kun "lukukokemus menee pilalle". Mutta kun se ei vielä innosta lukemaan, että kirjailija kehottaa siihen. Sen sijaan lukemiseen saattaa innostaa, jos mahdollisella lukijalla on jokin ennakkokäsitys kirjasta, oli se oikea tai ei. Vaikea kuvitella, että kirja menee jotenkin pilalle, jos ennalta kerrotaan vaikkapa jotain päähenkilöstä tai tapahtumapaikasta. Toisin väittäminen on vähän niin kuin sanoisi että tarina menee pilalle jos sen lukee. Siis pelko pois kirjailijat, kertokaa rohkeasti omista teksteistänne, olette omien tekstienne parhaita asiantuntijoita!

2 comments:

  1. Kiitos kommentista, Hanna-Riikka - on aina mukavaa, kun kirjailijalle tulee jokin merkki siitä että kirjaa on luettu.

    ReplyDelete