Sunday, January 22, 2012

Taiteesta ja julkisuudesta

Tammikuu on pitkällä ja uudenvuodenlupaukset rikottu tai muuten unohdettu. Niinpä tämä blogikin on ollut hiljaa. Muutamia huomioita viikon varrelta.

1) Vaalipäivä. Uhosin etukäteen äänestäväni sitä hurriakkaa Biaudetia mutta ympäristön painostuksesta päädyin kuitenkin äänestämään Haavistoa. Äänestysinnokkuudestani ehkä kertoo jotakin, että vielä vaalipaikalla arvoin kakkosen ja Guggenheimin välillä. Mielestäni presidentti-instituutio on feodaaliajan jäänne joka joutaisi tulla haudatuksi syvimpään kellariholviin yhdessä maaherrojen ynnä muiden sellaisten kanssa. Jääpä se Guggenheim-optio kuitenkin kakkoskierrokselle.

2) Hesarin kulttuuriosaston Sivuääniä -palstalla otsikoitiin tänään Tiiliskivi-palkintoehdokkaita käsittelevä juttu "Tiiliskivi tekee taas hyvää". Todettakoon, että toisin kuin otsikosta voisi päätellä, Tiiliskivi-palkinto ei ole hyväntekeväisyyspalkinto, joka hyvää hyvyyttään myönnetään "paitsioon" jäänelle kirjalle. Tiiliskivi on kirjallisuuspalkinto, jonka myöntävät Tampereen yliopiston kirjallisuuden opiskelijat. Raadilla on EHKÄ VÄHÄN NIIN KUIN tuoreempaa näkemystä kuin esimerkiksi HS:n kulttuuritoimittajilla, joiden myöntämä HS-kulttuuripalkinto on ilmeisesti lehden mielestä ainoa oikea kirjallisuuspalkinto. Mahtaa niitä harmittaa, kun jäävät kakkoseksi Nobelille.

3) Eilen Teemalta tuli mainio Banksy-dokumentti. Herätti ajatuksia katutaiteesta, taidemaailman kummallisuuksista ja maniasta. Tuntuu, että Mr. Brainwashin kaltainen kupla on mahdollista syntyä vain nykytaiteessa, muilla taidealoilla se olisi paljon vaikeampaa. Kirjallisuudessakin on mahdollista herättää huomiota ulkokirjallisilla keinoilla, mutta aiheeton hypetys ei kanna kuin siihen saakka että kirjan laskee kädestään ja toteaa, että se on paska. Toisaalta kirjallisuudessa on muutenkin vaikeampi luoda ilmiöitä ja ihan uusia juttuja. Kaikki joutuvat kuitenkin viime kädessä operoimaan samoilla sanoilla. Kirjailijoissa on myös vähemmän hulluja. Nykykirjailijat arvostavat työetiikkaa ja puurtamista, syövät terveellisesti (proteiini oli kova sana esikoiskirjailijaseminaarissa Pentinkulman päivillä 2011) eivätkä juo liikaa alkoholia. Olen itse ihan samanlainen. Voisihan sitä tietysti mennä vaikka baariin mutta en jaksa ja sitä paitsi inhoan krapulaa.

4) Ihailen ja ihannoin taide- ja kulttuurialaa siellä toimivien mahtavien ihmisten ja persoonien vuoksi. Mikään ei ole niin mahtavaa kuin kuulla ihmisten ääni värähdellen ja silmät loistaen puhuvan työstään josta ovat innostuneita ja jolle antavat kaikkensa. Sen sijaan en ihaile sitä, että kirjailijat ja toimittajat nostetaan mediapersooniksi kommentoimaan kaikkea mahdollista. Koko homma muuttuu tylsäksi, jos oma lärvi ja oma persoona edellä mennään joka juttuun. Tekstin tai koko kaunokirjallisuuden MIELEKKYYS on juuri siinä ettei siihen voi mennä oma persoona edellä. Kirjailijan on itse hetkeksi astuttava syrjään ja annettava tarinan ja henkilöiden tulla esiin ja puhua. Valitettavasti on myös niin että sivustatarkkailijan rooli sopii kirjailijalle. Koska sivusta (varsinkin vallan sivusta) tekee tarkempia huomioita kuin sillä, että mellastaa itse keskellä. Näin ei tietenkään saisi ajatella, jos ei ole poliittista tai taloudellista valtaa niin pitäisi edes yrittää provosoida julkista keskustelua. Mutta kun minusta kirjailijan ei tarvitsisi edes sitä. Ei ole mitään niin pinnallista ja epäoriginaalia kuin mediakritiikin esittäminen jossakin Ylen ajankohtaisohjelmassa.

5) Olen muuten samaa mieltä kuin Liza Marklund siitä, että naiselle (tässä tapauksessa naistaiteilijalle, kirjailijalle yms.) ulkonäön hyödyntäminen uralla vahvistaa lasikattoa: sitä, että vain yksittäiset naiset voivat nousta miesten rinnalle tai apulaisiksi, mutta eivät naiset ryhmänä. Julkisuus on kaksipiippuinen juttu, varmaa on ainakin se että sitä ei voi PERUUTTAA. Tiedän esimerkiksi, että Rakel Liekki on kuvataiteilija, vaikka en tuntisi nimeltä ketään muuta saman ikäluokan naistaiteilijaa. Harmaata massaa, jos jotain näyttelyilmoituksia luen. Onko se sitten reilua, no ei, mutta minkäs sille enää tekee. Toisaalta asia korjautuisi ainakin omalla kohdallani jos perehtyisin kuvataiteeseen edes vähän. Suurin osa ihmisistä sitä ei kuitenkaan tee.

6) En ole toisaalta ihan kauhean huolissani tai kiinnostunut siitä rahastaako joku ulkonäöllään vai ei. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että laiskan luonteeni ja vähäisen visuaalisen ymmärrykseni vuoksi koko ulkonäkökeskeinen kulttuuri on minulle aika se ja sama. En ole vaivautunut meikkaamaan teini-iän jälkeen kuin satunnaisesti. Olen varmaan Suomen ainoa naiskirjailija jota ei ole meikattu kirjan lievekuvaan. Siinä ei ollut mitään harkittua, minulla ei vain sattunut olemaan meikkiä sinä päivänä kun kuva otettiin, kun ei ole muinakaan päivinä. Minulla ei myöskään ole kunnollisia vaatteita tai kauniisti sisustettua kotia. (Valitettavasti ei voi perustella tätä sillä, että keskittyisin mieluummin tähdellisempiin juttuihin, kuten kirjoittamaan kirjoja. Ei pukeutuisi tämän paremmin vaikka minulla ei olisi mitään muuta tekemistä, en vain osaa.) Ja vähän helvetin onnellinen olen siitä, että olen säästynyt anoreksialta tai muilta inhottavilta syömishäiriöiltä. En haluaisi sellaista edes pahimmalle viholliselleni. Balettia olen harrastanut viisitoista vuotta, mutta toisin kuin yleinen käsitys tuntuu olevan niin ei siellä mitään anoreksiaa jaeta.

7) Keho ja ruumis sitä vastoin ovat minulle tärkeitä juttuja, myös kirjoittajana. Uudessa kirjassa olen yrittänyt mahdollisimman pitkälle sanoittaa juuri tanssijan ruumiillista kokemusta. Viihdyn kehossani juuri tällaisena, mutta ei raskaudessa tai imetyksessäkään mitään vikaa ollut. Loppuraskaudessa päin vastoin oli hauskaa se, että pääsi kurkistamaan, miltä tuntuu maailma ylipainoisen näkökulmasta, se hitaus ja painavuus ja miten paljon tilaa joutui ottamaan ja sai ottaa.

8) Tulipa sekava vuodatus presidentinvaaleista anoreksiaan mutta menköön. Enkä minä oikeasti paheksu ketään joka mielipiteitään julkisuudessa esittää, televisiossa tai muualla, enhän minäkään tätä blogia pitäisi jos en ajattelisi että nämä räpellykset ovat lukemisen arvioisia.

No comments:

Post a Comment

Post a Comment