Parveilua

Blogin päivitysväli on harventunut viime keväästä, eikä tätä varmaan kukaan luekaan kun kaikki roikkuu vain facebookissa. Kalevassa on synkkää. Satakunta naakkaa on pysäköinyt vastapäisen talon katolle, toinen samankokoinen parvi kiertelee yläpuolella. Uskomatonta, että on jo lokakuu, tämän syksyn alku meni minulta näköjään kokonaan ohitse. Syksyn alku siis siinä mielessä, että on tunne siitä, että lukukausi on alkanut ja töitä jatketaan nyt jouluun saakka.

En viitsi postittaa harjoitustöitäni kursseilta tänne, niiden ansiosta tämä syksy tulee kuitenkin tallennettua edes jossakin kirjallisessa muodossa. Viita-akatemian toinen kokoontumiskerta oli tänään. Kävimme läpi puolet kurssilaisten ennakkotehtäviä, toinen puoli jäi huomiseksi. En viitsi postittaa ennakkotehtäväänikään tänne, mutta novellin nimi on Äiti ja susi ja se kertoo rutosta. Olen laiska kirjoittamaan novelleja, tänä vuonna olen kirjoittanut tasan kolme ja kaikki olen jo lähettänyt johonkin, ennakkotehtäväksi tai kilpailuun.

Nyt niitä naakkoja on katto mustanaan, niitä istuu piipuissa, antennissa ja katon harjalla kuin mustia shakkinappuloita. Välillä näyttää kuin tuuli lakaisisi naakat katolta, toisen puolen kattoa kokonaan tyhjäksi niin että toiselle reunalle jää vain rippeet. Välillä ne kaikki nousevat lentoon ja punainen tiilikatto taas kuin tyhjä taulu. Se on ihan uusi katto, tasainen ja tiilet suorissa riveissä.

Oli kiinnostavaa kuunnella toisten teksteistä annettua palautetta, vaikka ne käytiinkin aika rivakasti lävitse. Vähän yli puolet kirjoituksista oli proosatekstejä, vähän alle puolet lyriikkaa ja kaksi tekstiä oli draamaa. Tekstit olivat niin erilaisia, että missään vaiheessa ei kyllästyttänyt, vaikka niitä puitiin neljä tuntia putkeen.

Viita-akatemiaan saa tuoda omia tekstejä jaettavaksi ja kommentoitavaksi. Ne voi kopioda työväenopistossa, ja jotkut ovat jo tuoneet jotain. Minä olen taas vaihteeksi siinä vaiheessa, että kirjoitan irrallisia lauseita tyhjään tiedostoon, mitään ei voi viedä kommentoitavaksi vielä pitkään aikaan. Olen tehnyt salapoliisin työtä ja jäljittänyt vanhan draaman palasia. Minua nauratti lause: "Osaan tehdä itseni naurettavaksi ilman sinuakin. Sinun kanssasi se on vain hauskempaa."

Surullisempaa on se, että vanhoilla draamoilla ei lopultakaan ole mitään väliä. Vain sillä on väliä, että kun kaikki mahdollisuudet kommunikaatioon on kerran pilannut, niitä on hyvin vaikea saada enää takaisin.

Nyt ei näy enää kattoa eikä naakkoja, vain savupiippujen ääriviivat taivasta vasten. Menen lukemaan Niinan antamaa tekstiä huomiseksi.