Debytoin kirjoittajana 20 vuotta sitten, Gummeruksen ja Nuoren Voiman Liiton
Novellit 2005 -antologiassa. Paljon olisi sanottavana näistä kahdestakymmenestä vuodesta, mutta keskityn tässä siihen, jonka parissa olen enimmän osan ajasta työskennellyt nämä vuodet, eli spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen ja julkaisemiseen. Kirjoittajan työ on tänä aikana muuttunut paljon, toimii hän sitten ison yleiskustantamon kirjailijana tai ruohonjuuritasolla.
Kävijöitä Finncon-tieteiskulttuuritapahtumassa Espoossa 2022. Kuva: Henry Söderlund
Silloin oli silloin
Harva muistaa, että vielä 2000-luvun alussa kirja oli alan ihmisten näkökulmasta "oikea" vain, jos sen oli kustantanut joku neljästä suuresta: WSOY, Otava, Tammi tai Gummerus. Karistoakin pidettiin tuolloin vähän viihdekustantamona. Like oli varteenotettava underground-haastaja. Ei samalla tavalla ollut pienkustantamoita kuin nykyään, eikä niiden kirjailijoita.
Kun minä tulin mukaan fandomiin vuonna 2003, ei aikuisten spefillä käytännössä päässyt julkaisukentälle. Suomalaisia scifikirjailijoita oli kolme: Erkki Ahonen, Risto Isomäki ja Kimmo Lehtonen. (Näin todettiin lauantai-iltana eräässäkin seurassa Turun Finnconissa elokuussa 2003.) Nuortenkin fantasiaa oli vain vähän. Kun katsoo BTJ:n kokoamaa Suomalaisia lasten ja nuortenkirjailijoita -teosta 2001, siellä on vain kolme varsinaista spefikirjailijaa: Anu Holopainen, Viivi Hyvönen ja Taru & Tarmo Väyrynen.
Kaikki kirjailijat joutuivat hakkaamaan päätä yleiskustantamoiden seinään, ja sisäänpääsy riippui lopulta pienen joukon mausta. Vaikutusvaltaisia kustannustoimittajia tai -päälliköitä, jotka ymmärsivät spefiä, olivat lähinnä Silja Hiidenheimo, Niko Aula ja Markku Jalava. Hyvin genrepiirteiset uutuudet olivat kuitenkin harvinaisia. Esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen esikoisteos Missä junat kääntyvät ilmestyi Portti-kirjoilta 2000 eli pienkustantamolta. Harva tietää senkin, että Marko Hautalan esikoisteos oli oikeastaan Kirottu maa, joka ilmestyi Porvoon Julmapainolta 2002. Muita harvinaisia tapauksia olivat Tero Niemen ja Anne Salmisen Nimbus ja tähdet (Atena) vuonna 2004, samoin J. Pekka Mäkelän 391 (Like).
Onneksi ruohonjuuritaso oli vireä. Ruohonjuuritasolla tarkoitan Portin kirjoituskilpailua, Nova-kilpailua, scifiseuroja, coneja, STk:ta ja sen kirjoittajakursseja sekä seurojen lehtiä. Vuonna 2005 olin opiskelija, tein lopputyötäni ammattikorkeakoulussa radiotyöstä ja suoritin kursseja Turun yliopistossa poliittisesta historiasta, johon olin päässyt sisään muutamaa vuotta aiemmin. Olin innokkaasti mukana Suomen tieteiskirjoittajien (nimenmuutoksen myötä sana "fantasia" tuli mukaan vasta myöhemmin) toiminnassa, istuin Terrakodilla ylioppilastason 2. kerroksessa, osallistuin Nanowrimoon ensimmäistä kertaa ja viimeistelin esikoisromaaniani, jota ei koskaan julkaistu.
Turku oli tähän maailmanaikaan fandom-aktiviteettien keskus, juuri kerhohuoneensa ansiosta. Turussa toimitettiin lehtiä, ja seuroilla oli kotipaikkansa siellä. Skeneen pääsi myös helposti sisään. Nykyään on aluskasvillisuutta, ennen oli vain yksi kasvusto. Kirjailijat kuten Sinisalot, Jääskeläiset, Tero Niemi ja Anne Salminen ynnä muut ovat silloin aikanaan nousseet siitä, suomalaisesta fandomista.
Vedenjakaja oli vuosi 2006, jolloin ilmestyivät Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, Jukka Halmeen toimittama Uuskummaa – modernin fantasian käännösantologia ja Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki. Suomen kielellä olikin yhtäkkiä paljon enemmän ja kaikkea. Kuitenkaan puhdasta genreä eivät isot kustantamot edelleenkään julkaisseet. Marko Hautalaa vuosia mainostettiin Tammella ”psykologisen trillerin” kirjoittajana, koska siellä ei rohjettu käyttää sanaa ”kauhu”.
Vielä silloin, kun minä sain ensimmäisen kirjani julki, tavallinen tapa spefikirjoittajalle saada kirja yleiskustantamon ohjelmaan oli salakuljettaa spefielementti mukaan yleisen kaunokirjan juoneen. Julkaisin esikoisteokseni Moby Doll vuonna 2011. Siinä nainen etsi lapsuutensa musiikillista kokemusta ja mies juoksi naisen perässä, mutta teoksen eräs näkökulmakertoja on myös puhuva valas. Kustantajakseni tuli Into Kustannus, joka oli tuolloin aivan pieni pulju ilman omia toimitiloja. Moby Doll oli ensimmäinen heidän kustantamansa romaani.
Nyt on nyt
Suomalaiset spefikirjoittajat alkoivat Johanna Sinisalon vanavedessä menestyä kansainvälisesti 2010-luvulla. Hannu Rajaniemi, Maria Turtschaninoff, Salla Simukka ja Emmi Itäranta avasivat uusia horisontteja Suomi-spefille. He julkaisivat suoraan kaupallisen kustantajan kautta, tai suoraan ulkomaille, niin sanotusti käymättä Portin kirjoituskilpailun kautta.
Samaan aikaan 2010-luvulla alkoi pienkustantamoiden esiinmarssi, joka monipuolisti huomattavasti suomalaista spefitarjontaa. Syntyivät osuuskuntamuotoinen, kirjailijoiden ja muiden tekijöiden pyörittämä Osuuskumma, yhden miehen kustantamo Kuoriaiskirjat ja vuosikymmenen edetessä monta muuta niiden jäljissä, julkaisumääriltään suurimpana ehkä Nysalor-kustannus.
Nyt elämme 2020-lukua. Kun kirjoittajia ja kirjoja on tullut enemmän, on syntynyt tavallaan kaksi kerrosta kirjailijoita. Lasten ja nuorten spefiä julkaisevat edelleen isot kustantamot Otava ja WSOY. Aikuisille spefiä julkaisevat puolestaan keskisuuret kustantamot, kuten S&S, Gummerus, Like, Karisto, Into ja Aula&Co. Samaan aikaan fandomilla on omat kirjoittajasuosikkinsa, jotka eivät välttämättä millään tavalla heijastele sitä, millaista spefiä kustantamoissa suositaan.
Käytän esimerkkinä kahta kirjailijaa, Artemis Kelosaarta ja Reetta Vuokko-Syrjästä. He molemmat toimivat esimerkkinä kirjailijanurasta, joka ei olisi ollut mahdollinen vielä toissavuosikymmenellä. Heidän kustantamojaan – Salakirjoja ja Enostonea lukuunottamatta – ei ollut vielä olemassa.
Artemis Kelosaaren romaanit on julkaissut Helmivyö ja Osuuskumma, runokokoelmat Nysalor-kustannus ja Enostone. Artemis Kelosaarella on marginaalikirjailijaksi laaja lukija- ja fanikunta. Kelosaari esiintyy lavarunoilijana ja isännöi runoklubeja, kirjoittaa journalismia, kiertää laajasti eri tapahtumissa ja on jo julkaissut monipuolisen listan kirjoja: romaaneja, tietokirjallisuutta, runokokoelmia. Hänen viimeisin romaaninsa on Etelän poika (Osuuskumma 2024).
Reetta Vuokko-Syrjänen on saanut parhaalle edellisenä vuonna ilmestyneelle spefinovellille myönnettävän Atorox-palkinnon kolmesti, hän on julkaissut kaksi teosta Osuuskumma-kustannukselta ja hänen esikoisromaaninsa Syntykeho käännetään vuonna 2027 portugaliksi. Vuonna 2025 häneltä ilmestyy Harhakoto-nuortenkirja Hertta Kustannukselta. Kirjailijuuden lisäksi Vuokko-Syrjänen toimii aktiivisesti luovan kirjoittamisen opettajana.
Kuluvalla vuosikymmenellä Atorox-palkinnot ovat menneet pienkustantamoiden kirjailijoille. En tarkoita vain sitä, että palkinnot ovat menneet pienkustantamoiden julkaisemille novelleille, vaan nimenomaan kirjailijoita. Vuoteen 2001 saakka listoja dominoivat Portti Science Fiction -lehden kirjoituskilpailun voittajat Johanna Sinisalo ja Pasi Ilmari Jääskeläinen, sen jälkeen molemmat palkinnot ovat toistuvasti voittaneet Anne Leinonen ja Jenny Kangasvuo sekä Tero Niemi ja Anne Salminen. Kaikki nämä kirjailijat julkaisivat esikoisromaaninsa tai – Niemen ja Salmisen tapauksessa – ensimmäisen oman pitkän teoksensa yleiskustantamon (Teos, Atena, WSOY) kautta.
Sen sijaan 2020-luvulla Atorox-voittajat ovat olleet joko kirjoittajia, jotka eivät ole julkaisseet omaa teosta, tai pienkustantamoiden kirjailijoita, kuten juuri Reetta Vuokko-Syrjänen. On tietenkin myös mahdollista, että Vuokko-Syrjänen tai Artemis Kelosaari jatkavat myöhemmin uraansa isompien kustantajien kirjailijoina.
Kun minä aloittelin kirjailijanuraani, puhuttiin "spefigetosta", josta pyrittiin ulos. Nykyään lehtien tilalla ruohonjuuritasosta huolehtivat pienkustantamot. Voi kysyä, onko tilalle tullut pienkirjailijapelto, ja pääseekö siltä pois. Erilaisten kustannustapojen myötä on myös vaihtoehtona jäädä sinne aluskasvustoon pyörimään. Se voi olla hyväkin vaihtoehto. Fandomissa saa esimerkiksi enemmän palautetta teoksista. Portissa, Tähtivaeltajassa tai Kosmoskynässä julkaistaan skenen kirjailijoiden teoksista kritiikkejä, kun yleisen kirjallisuuden kirjailija voi joutua odottamaan puoli vuotta turhaan Hesarin arvostelua.
Toisaalta jo nyt on huomattavissa, että pienemmät kirjailijat kansoittavat Finnconin puheohjelmaa, kun taas tapahtuman kunniavieraana on yleensä aina joku kaupallisen kustantamon kautta julkaissut kirjailija. Kirjailijana tällaisille eronteoille on herkkä.
Miten tulevaisuudessa?
On useita mahdollisuuksia, miten kehitys kulkee tästä eteenpäin. Ensimmäinen ja huolestuttavin on se, että tulevaisuuden kustannusmaailmassa ei vain ole enää tilaa ja mahdollisuuksia samanlaisille kirjoittajanuralle kuin vaikka Tiina Raevaaralla tai Marko Hautalalla. Nekin kirjailijat, jotka aiemmin loivat uraa isommilla kustantajilla, ovat saattaneet tippua pois listoilta. Kustantaja Matti Järvinen on arvellut, että entistä harvempi kirjailija pystyy toimimaan kokopäiväisenä kirjailijana. Hänkin on osapäiväinen kustantaja. Huono puoli on, että jos taiteilija ei pääse keskittymään pitkäjaksoisesti tekemiseen, on vaikea luoda laadukasta taidetta. Samat sanat voi sanoa kustantamisesta.
Kustantamot voivat myös kasvaa. Pikkuruisena aloittaneen Innon liikevaihto viime vuonna oli yli 2 miljoonaa euroa, ja se julkaisee 60–70 kirjaa vuodessa. Minulla on tapana sanoa, että aloitin pienen kustantamon kirjailijana ja olen nyt keskisuuren kustantamon kirjailija. Ehkä uusi Hertta on seuraava kasvava spefikustantamo. Kustantamo tarvitsee menestyäkseen kuitenkin taiteellisten voittojen lisäksi kaupallisia voittoja tai jopa lievää opportunismia sen suhteen, mitä ohjelmaan kelpuutetaan
Voi olla, että myös kirjailijana on jatkossakin kirjoitettava monenlaista, jos haluaa julkaista säännöllisesti. Olen itsekin tasapainotellut urallani kaupallisuuden ja taiteellisten pyrintöjen välillä. Romaanini ja tietokirjani ovat ilmestyneet Innolta, kaksi novellikokoelmaa Osuuskummalta. Vuonna 2025 ilmestyi neljäs romaanini Kerjäläiskuningatar. Romaanejani voidaan luonnehtia maagiseksi realismiksi, vaikka itse en tee niin. Kuvittelen tapahtumia, jotka voisivat olla mahdollisia hieman toisenlaisessa todellisuudessa, ja puen ne sanoiksi. Tarina voi sijoittua nykypäivään tai historiaan.
Polarisaatio ei tietenkään koske vain spefiä. Markkinoinnin näkökulmasta kustantamoilla on sosiaalisessa mediassa kuten TikTokissa näkyviä "tähtiä", joilta toivotaan suurta kappalemääräistä myyntiä, kun taas osa kirjoittajista jää kokonaan ilman kustannussopimusta ja päätyy julkaisemaan teoksensa omakustanteena tai erilaisten hybridikustantamojen kautta.
Lopuksi: Kun mietin omia kirjoittajan vuosiani, tai vuosikymmeniäni, sosiaalinen media (Facebook, Instagram, entinen Twitter) on muuttanut kirjailijuutta perin pohjin. Ennen, jos halusi tietää, mitä kollegat tekevät, piti mennä Finnconiin tai kustantamon bileisiin. Tai sitten piti osallistua toimielimiin, jolla oli nimiä kuten "kirjailijayhdistysten neuvottelukunta". Nyt kirjailija näkee: tuo sai kustannussopimuksen, tuo sai lehtiarvostelun, tuo apurahan.
Kirjailijoita haluan kannustaa tekemään omaa juttua sivuilleen vilkuilematta. Se auttaa myös polarisaation tuomaan harmiin ja kateuteen. Kun katsoo palkittuja kirjailijoita kuten Saila Susiluoto ja Markku Pääskynen, niin eivät he somessa uraansa rakenna. Voi tehdä niin kuin kirjailija Juha Jyrkäs, joka on valinnut oman sarkansa länsisuomalaisen kansanrunouden parista ja sen tunnetuksi tekemisestä. Voi löytää oman yleisönsä yllättävästä paikasta! Varmaa on, että Suomessa kirjoitetaan kiinnostavaa spekulatiivista fiktiota jatkossakin.
