Elokuvaputki jatkuu! Pari sanaa saatavuudesta: olen katsonut osan suoratoistopalveluista, osa löytyi kotoa. Yksi on tullut juuri televisiosta ja yhden katsoin ensi-illassa teatterissa, mutta suurin osa elokuvista on lainattu kirjastosta.
16. Marguerite Duras: India Song (1975)
Ranskalainen Marguerite Duras on tietysti paremmin tunnettu kirjailijana kuin ohjaajana tai käsikirjoittajana, mutta kuuluu yhtä kaikki tälle listalle.
Duras’n kirjoista oli jo vuonna 1958 filmattu Un barrage contre le Pacifique (ohj. Réne Clément). Elokuva oli Duras’lle niin suuri pettymys, että hän ei enää koskaan myynyt teostensa elokuvaoikeuksia vaan filmasi ne itse. Että sillä tavalla. Elokuva India Song perustuu Duras’n teokseen Varakonsuli ja siitä saa ehkä eniten irti, jos on lukenut kirjan. Marguerite Duras oli niin iso hahmo Ranskan kulttuurielämässä, että hän sai tehdä melkeinpä mitä vain, vaikkapa filmata Kalkuttaan sijoittuvan tarinan Versaillesissa Trianonin palatsissa.
Elokuvassa esiintyvät Duras’n kirjojen toistuvat hahmot Anne-Marie Stretter (Anna Maria Guardi) ja Michael Richardson. Anne-Marie on päätynyt suurlähettilään vaimoksi Intiaan, jossa muutama valkoinen aristokraatti pitelee yllä siirtomaavallan rippeitä. Uudet länsimaalaiset sekoavat ja alkoholisoituvat kohdatessaan kuumuuden, köyhyyden ja kaaoksen. Kokeneemmat siirtomaahallinnon edustajat sanovat vain, että nämä eivät ole ”tottuneet Intiaan”.
India Songin tyylikeinona on hitaus ja kerronta perustuu sille, että kauheita asioita tapahtuu, mutta mitään ei näytetä suoraan. Elokuva koostuu hitaista kamera-ajoista ja voice over -kerronnasta. Marguerite Duras’in teoksissa on oma, tunnistettava maailmansa, joka vaatii hieman syventymistä, että siihen pääsee sisälle. Toisin sanoen, elokuva kannattaa katsoa jonakin unettomana yönä.
Durasin käsikirjoittama Hiroshima, rakastettuni (1959, ohj. Alan Resnais) on myös erittäin hieno teos.
India Song IMDB:ssä
17. Lone Scherfig: An Education (2009)
Kas niin, kuinkahan monta elokuvaa tällä listalla on jo sellaista, joka kertoo nuoren naisen ja vanhemman miehen suhteesta. Ehkä nuorilla miehillä ei ole ollut älykkäille naisille ns. annettavaa. Tässä on taas yksi sellainen.
Elokuva perustuu toimittaja Lynn Barberin muistelmiin ja sen on käsikirjoittanut Nick Hornby (mm. High Fidelity -romaani). Ollaan 1960-luvun Lontoossa. Alemman keskiluokan kasvatti Jenny (Carey Mulligan) haaveilee Oxfordin yliopistosta, kunnes tapaa naapurustossa vanhemman playboyn Davidin (Peter Sarsgaad). Johan lakkaa latina kiinnostamasta, kun pääsee klassisen musiikin konsertteihin ja taidenäyttelyihin ilmankin.
Lone Scherfig on tanskalainen ohjaaja, jolta on ollut An Educationin jälkeen Suomessa levityksessä muun muassa David Nichollsin kirjaan perustuva elokuva Sinä päivänä (2011). Siinäkin on nostalgista ajankuvaa ja työläistaustainen älykkötyttö sekä varakkaan perheen hulttiopoika. Englantilaiset ovat erikoistuneet tällaisiin tarinoihin sekä kirjallisiin elokuviin, miksipä eivät tanskalaiset ohjaisi niitä heille.
An Education IMDB:ssä
18. Auli Mantila: Neitoperho (1997)
Tämä psykoottisen nuoren naisen roadtrip tuli sopivasti telkkarista tällä viikolla. En nähnyt Auli Mantilan Neitoperhoa ysärillä, mutta moneen kaveriini se teki erittäin suuren vaikutuksen, samoin Mantilan myöhempi elokuva Pelon maantiede (josta en niin välittänyt, en täysin ymmärtänyt, mitä tekemistä sillä oli kirjan kanssa).
Päähenkilön Eevin toimintaa ei selitellä eikä tarjota helppoja vastauksia. Leea Klemola tekee uskottavan roolin psykoottisena Eevinä. Myös Elina Hurme, joka nähtiin tällä listalla jo Tulennielijän aikuisena Irenenä, on tosi hyvä isosisko Amin roolissa. Muissa rooleissa nähdään mm. Rea Mauranen ja Tanjalotta Räikkä. Suomalainen (mielen)maisema on 90-luvulla nuoruutensa viettäneelle hyvin tuttu.
Elokuvan voi katsoa Yle Areenassa täällä
19. Julie Taymor: Frida (2002)
Katsoin nyt vasta ensimmäistä kertaa, oikein yllätyin. Oli hyvä elokuva. Salma Hayek esittää Frida Kahloa, joka kulkee kivistä tietä taiteilijana ja taiteilija Diego Riveran aviovaimona. Värikylläinen ja elämäniloinen elokuva, jossa on paljon taidetta, hauskanpitoa ja ryyppäämistä. Pääparin kemia toimii hyvin. Katsoja uskoo mielellään, että tässä on kaksi henkilöä, jotka ovat parhaat ystävät keskenään. Vaikka avioliitto ei sitten toimisikaan. Alfred Molina Diego Riverana on myös tosi hyvä.
Salma Hayek (myös yksi elokuvan tuottajista) on julkaissut The New York Timesissa pitkän kirjoituksen, jossa hän kertoo, miten joutui käymään pitkän ja katkeran kamppailun Harvey Weinsteinin kanssa saadakseen tehdä sellaisen elokuvan kuin halusi. Artikkeli on lukemisen arvoinen, se löytyy täältä: https://www.nytimes.com/interactive/2017/12/13/opinion/contributors/salma-hayek-harvey-weinstein.html.
Julie Taymor on tehnyt Fridan jälkeen vain kaksi pitkää fiktioelokuvaa, on vissiin keskittynyt teatteriin, jossa hän ohjasi enemmän alunperinkin.
Frida IMDB:ssä
(20/30) Sofia Coppola: Lost in Translation (2003)
Tässäkin elokuvassa länsimaalaiset menevät Aasiaan kokemaan vieraantumisen tunteita. Nuori Charlotte (Scarlett Johansson) on äskettäin mennyt naimisiin valokuvaajan kanssa. Heppu käyttää hiusmuotoilutuotteita ja välittää vain urastaan, kun taas nainen tylsistyy loistohotellissa Tokiossa. Samassa hotellissa majoittuu vähän väsähtänyt elokuvatähti (Bill Murray), joka kuvaa Japanissa viskimainosta. Vähitellen kaksikko tutustuu. Kuin huomaamatta päähenkilöt auttavat toisiaan löytämään paikkansa uudessa elämänvaiheessa.
Näistä aineksista Sofia Coppola saa aikaan kiinnostavan ja puoleensavetävän elokuvan. Elokuvan musiikki ja tunnelma ovat kestäneet aikaa hyvin. Charlotten rooli elokuvassa toimi myös Scarlett Johanssonin läpimurtona. Sofia Coppola ihastutti ennen Lost in Translationia ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Virgin Suicides.
Lost in Translation IMDB:ssä
No comments:
Post a Comment