Wednesday, October 11, 2017

Merkkipäiviä, todellisia ja kuviteltuja

Seuraa blogin historiassa harvinainen historiallinen katsaus!

Oikeanpuolimmaista sivupalkkia tarkkaan tutkimalla huomaa, että Margaret Pennyn muistikirja on ehtinyt kymmenen vuoden ikään. Aloitin blogin sinä vuonna, jolloin asuin kaksi kuukautta Unkarissa, tein viimeiset työpätkäni STT:llä, matkustin Lofooteille katsomaan valaita ja aloitin syksyllä kirjoittajakoulutuksen. Suurin osa vanhoista teksteistäni täällä nolottavat ja hävettävät, mutta en viitsi ottaa niitä poiskaan. Siellähän ovat. En usko internetin siivoamiseen ja minäkuvan kiillottamiseen sosiaalista mediaa ”kuratoimalla”.

Vietän tänä syksynä 10-vuotistaiteilijajuhlaani. Lasken sen siitä, kun kymmenen vuotta sitten elokuussa hyvästelin STT:n toimituksen Helsingin Albertinkadulla. Syyskuussa olin uuden edessä: ovet Viita-akatemian 3-vuotiseen kirjoittajakouluun sekä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineeseen olivat auenneet. (Miksi kaksi koulutusta, se kerrotaan täällä.) Samana syksynä aloin kirjoittaa romaania Moby Doll, josta tulisi esikoisteokseni.

Turussa opettajanamme toimi viimeistä vuotta kirjailija Riku Korhonen. Hän käski meidän kirjoittaa opintojen aluksi kuvitteellinen merkkipäivähaastattelu itsestämme. Tässä se on, tulevaisuuden Saaran haastattelu menneisyydestä!

Kaupunkielämän kuvaajasta metsäsissiksi
Saara Henriksson 70 vuotta

Tie sisäsavolaiselle metsämökille on hyvin piilotettu, mutta Saara Henrikssonin lähettämien kirjallisten ohjeiden avulla se lopulta löytyy. Pihapiiri on mutainen, kirjailija valittelee ettei hän jaksa raahata hiekkasäkkejä polkua alas enää entiseen malliin. Hän kutsuu sisälle pieneen mökkiinsä, jonka keittiössä hehkuu vielä aamulla lämmitetty liesi.
- Muutettiin tänne miehen kanssa melkein 30 vuotta sitten, kun lapset olivat jo lentäneet pesästä. Talo on sopivan kokoinen, että jaksan sitä itsekseni pitää, jo leskeksi ehtinyt Henriksson kertoo viritellessään uutta valkeaa kahvinkeittoa varten.
Alun perin vanhasta pääkaupungista lähtenyt Henriksson on kotiutunut Savon maisemiin.
- Olen valmistellut pitkään kotiseuturomaania Ryönänkylästä, mutta en ole saanut sitä vielä valmiiksi.

Uusi elämä korvessa

Henriksson oli niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ensimmäisenä ehtivät kuvaamaan suomalaisten pakoa kaupungeista.
- Se oli minun sukupolveni keskeinen kokemus. Työpaikat, lasten päiväkodit ja koko elämä piti jättää, kun saasteet ja jätevuoret tekivät kaupunkeihin keskittyvän elämän mahdottomaksi. Vähitellen olemme päässeet nauttimaan uudelleen toimivasta kylä ja korpi -elämäntavasta, mutta sen rakentamiseen kului monta kymmentä vuotta. Niitä uhrauksia ja kokemuksia olen halunnut teoksissani kuvata, Henriksson kertoo.
Susien ulvonta ei entistä kaupunkilaista hätkähdytä.
- Täkäläisten susien mikrosirut ovat suurimmaksi osaksi säästyneet petoeläinten tunnistimia saastuttaneilta viruksilta. Vaikka ne kohta kehittävätkin tehokkaamman tavan päästä niistä eroon, on se vain osa luonnon kiertokulkua, johon suomalaiset ovat sopeutuneet vuosisatojen aikana.
Kirjailija ei siis usko, että suomalaisten luontosuhde olisi romahdusta edeltävinä aikoina kadonnut lopullisesti?
- Kaikkea muuta. Meillä on tapana jakaa susien kanssa rysän sisältö, ne saavat päät ja pyrstöt ja minä saan loput, hän naurahtaa.

Harvakseltaan julkaiseva kirjailija

Saara Henriksson on julkaissut kirjoja pitkään, mutta verraten harvoin. Neljänkymmenen vuoden aikana teoksia on ilmestynyt noin viiden vuoden välein. Suosikkiaan hän ei suostu nimeämään, mutta läheisinä muistuvat mieleen lastenkirjojen Yönmustan ja Vaskisiiven sekä heidän jälkeläistensä tarinat.
- Lastenkirjoissa on vapaampi irrottelemaan. Olen itsekin pohtinut sitä, miksi aikuisille kirjoittaessani olen niin vakava. Minähän olen mitä hilpein ihminen, Henriksson pohtii.
Hän innostuu muistelemaan aikoja, jolloin vireä Ryönänperän kirjoittajayhteisö vaikutti suomalaiseen kulttuurielämään uusilla aluevaltauksillaan ja tempauksillaan. Kirjoittajan työ on yksinäistä, mutta kirjat eivät synny tyhjiössä.
- Takapihan sudet ovat hovilukijoitani, joille olen paljosta kiitollinen, Henriksson sanoo.
On tullut jättää kirjailija rauhassa tekemään pihatöitä. Esitämme vielä viimeisen kysymyksen: Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman?
- Rusinoilla, noukittuna laatikon seasta ja syötynä pelkästään.

No comments:

Post a Comment