Wednesday, May 29, 2013

Plagiointi satuttaa

Helsingin Sanomat kirjoitti tänä aamuna, että Marimekon Metsänväki-kuosi on toisen teoksen kopio. Kahta teosta, Metsänväkeä ja ukrainalaisen kansantaiteilijan Maria Primatsenkon työtä voi vertailla täällä. Samankaltaisuuden oli huomannut HS:n lukija, kun lehti kirjoitti taannoin designviennistä.

Olen tyrmistynyt ja sanaton. Nyt olisi helppo sanoa, että älkääpä lapsukaiset kopioiko, siitä jää kiinni ja se on äärettömän noloa. Tai sitten voisi muistuttaa tekijänoikeuslaista, että idea toki on vapaata riistaa, mutta toteutus ei. (Huomattavan usein tätä ei muuten ymmärretä. Moni fiksukin ihminen kuvittelee, että "hänen" ideansa varastetaan, jos hän puhuu siitä muille.) Mutta nämä seikat ovat triviaa.

Kun puhutaan taiteen versioimisesta, on ensinnäkin muistettava, missä yhteydessä teos julkaistaan. Esimerkiksi poliittisessa katutaiteessa leikitellään paljonkin kopioilla, versioilla ja monistamisella. Versiointi on sallittua, koska käyttötarkoitus on toinen, näitä teoksia ei ole tarkoitettu rahallisesti hyödynnettäväksi tai maalattavaksi Finnairin lentokoneen kylkeen. Tribuutin saa tehdä kuka vain. Olennaista on hyötynäkökulma, tekijyyden anastaminen.

Nyt puhun vakavasti. Koska taiteilijana sitä joka päivä pelkää, että eihän tämä lause, tämä ajatus, tämä repliikki ole huomaamattani peräisin jostakin, jonka olen äskettäin lukenut tai nähnyt elokuvassa. Sitä hätääntyneenä palaa esikuviinsa ja yrittää tarkistaa, ettei vain ole luullut omakseen jotakin joka onkin jonkun muun teoksesta peräisin. Ja sitten joku tekee näin. Jos lähdetään siitä (ja olisi naiivia kuvitella, ettei näin myös tehtäisi), että minkä tahansa unohdetun, obskuurin tai muuten hankalasti saatavissa olevan teoksen voi kopioida ja julkaista omissa nimissään, koko taiteen tekemiseltä menee pohja.

Ideoiden maailma on yhteinen, mutta toteutus, kirja, design tai elokuva, on taiteilijan tai tekijän uniikki näkemys siitä maailmasta. Kysymys ei ole vain rahasta, vaan luovuttamattomasta oikeudesta omaan työhön ja näkemykseen. Sitä ei saa loukata väittämällä teosta omakseen. En tiedä, mitä todellisuudessa on tapauksen takana ja ehkä saamme siitä lisää tietoa lähipäivien aikana, mutta tällä hetkellä tunnelmat ovat nämä. En heitä kiviä, itken.

(En kuitenkaan itke niin katkerasti, ettenkö lisäisi kiukkuista loppukaneettia. Ihmisyyden pimeissä syövereissä eli internetin keskustelupalstoilla vaaditaan säännöllisesti, että taiteen laadun pitäisi olla rahassa mitattavissa, eli taiteen pitäisi maksaa itsensä käytännön sovelluksilla, tai alkuperäisiä teoksia (kuvataide) tai kopioita (kirjallisuus) myymällä. No nyt sitten "taiteen" tekeminen tuotti rahaa, eikä vieläkään olla keskustelupalstoilla tyytyväisiä. Missähän vika? Olisiko taiteella kuitenkin jokin arvo sinänsä?)

Thursday, May 16, 2013

Perhonen ja jaguaari

Blogi on ollut koko toukokuun hiljaa, mutta hyvästä syystä. Nyt voin ilolla kertoa, että Perhonen ja jaguaari - ranskalaiskirjailija Aliette de Bodardin ensimmäinen suomennettu novellikokoelma - on mennyt taittoon. Perhonen ja jaguaari sisältää kuusi Xuya-universumiin sijoittuvaa tarinaa: Varjo Jaguaarien huoneessa, Aamulla putoava perhonen, Kadonnut morsian, Kasvattaja, Aluksen veli ja Kaksi siskoa maanpaossa. Kokoelman ovat suomentaneet Markus Harju ja Christine Thorel ja käännöksen ovat tarkistaneet Johanna Vainikainen sekä Taru Luojola. Itse olen projektissa toimittajana ja laatinut myös esipuheen. Kokoelman kustantaa Osuuskumma.

Takakansiteksti on seuraavanlainen:

Xuya-universumi on ranskalaisen kirjailijan Aliette de Bodardin vaihtoehtohistoriallinen tarinamaailma, jossa kiinalaiset ovat löytäneet Amerikan ennen Eurooppaa. Kiinalaisten ruuti ja kanuunankuulat ovat kukistaneet Hernán Cortésin nopeasti. Historian kuluessa Pohjois-Amerikan länsirannikosta on kehittynyt mahtava itsenäinen valtio, Xuya. Voittokulku jatkuu avaruusaikaan saakka, kun xuyalaiset kehittävät lihan ja tekoälyn yhdistävät Mielet ohjaamaan aluksiaan.

Aliette de Bodard on science fictionin nousevia nimiä maailmalla. Hänen Xuya-universumiin sijoittuvat tarinansa ovat olleet ehdolla sekä Hugo- että Nebula-palkinnon saajiksi useissa kategorioissa.

Käännösproosan toimittaminen on vähäisen kokemukseni mukaan hyvin erilaista kuin alunperin suomeksi kirjoitetun tekstin. Tekstin kanssa joutuu lausetasolla olemaan vielä paljon tarkempi, koska englannin kielen rakenteet ovat niin erilaisia kuin suomen. Täytyy miettiä sanavalintoja, välimerkkejä, sanajärjestystä. Samalla prosessissa oppii suomen kielestä hyvin paljon sellaista, mitä ei normaalisti tulisi ajatelleeksi. Tunnustan kuitenkin, että luontaisesti minulla ei ole edellytyksiä näin pikkutarkkaan ja kärsivällisyyttä vaativaan hommaan. Joka ei ole vielä sitäpaitsi ohi: edessä on vielä oikoluku ja vedosten tarkistaminen.

Sitä odotellessa voin ihailla kansikuvaa, jonka on taiteillut Teemu Helenius.